Vuoden alusta alkaen Radio Dein taajuuksilla ja kanavan verkkosivuilla kuullaan laaja ohjelmasarja, joka kertaa reformaation historian pääkohdat ja arvioi uskonpuhdistuksen vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja kansainvälisesti.

Reformaation juhlavuodelle annetun Armo 2017 –otsikon alla kulkeva sarja alkaa vuoden alussa ja päättyy 44 jakson jälkeen reformaation juhlavuoden päätapahtumaviikolla marraskuun alussa.

Kirkon mediasäätiön tuella toteutettavassa sarjassa pääsevät ääneen lukuisat uskonpuhdistuksen teemoja tarkastelleet asiantuntijat ja Lutherin lailla armon olemuksen kanssa painiskelleet teologit ja armonkerjäläiset.

Martti Pyykösen toimittaman ohjelmasarjan alussa tarkastellaan reformaation juuria Euroopassa ja edetään Martti Lutherin teesien ja elämäntarinan kautta Agricolan aikaiseen Suomeen ja edelleen suomalaiseen uskoon tänään sekä reformaation tulevaisuuteen ja aikamme teeseihin.

Ohjelma kuullaan Radio Deissä torstaiaamuisin kello 9:n sähkeuutisten jälkeen ja uusintana samana päivänä kello 13.05. Radio Dein FM-taajuuden lisäksi ohjelma on kuunneltavissa virallisesta nettiradiosta www.radiot.fi sekä jälkikäteen Radio Dein Armoa 2017 podcast -sivulta.

Kuuntele kaikki tähän mennessä lähetetyt jaksot