Radiot.fi-palvelu on lanseerannut ensimmäisenä suomenkielisen puheohjauksen mediasovellukseen. Radio Dein kaikki ohjelmat ovat kuunneltavissa suorana sekä kuukauden ajan lähetyksen jälkeen palvelun kautta.

Tänään maailman radiopäivänä 13. helmikuuta julkaistussa, Radiot.fi.n uudessa Android-sovelluksessa Ylen ja kaupallisten radioiden kanavia ja ohjelmia voi käynnistää puheohjauksella.

Aktivoituaan puheohjauksen käyttäjä voi pyytää palvelua soittamaan haluamaansa kanavaa tai ohjelmaa.

Olemme innoissamme tästä hankkeesta, on mahtavaa nähdä, kuinka kuluttajat ottavat puheohjauksen käyttöön. Aluksi tallennamme kaikki äänikomennot (tekstimuodossa), jotta pystymme kehittämään palvelua kuulijoiden käyttötarpeita vastaaviksi”, kertoo hankkeen taustalla olevan RadioMedian tutkimus- ja kehityspäällikkö Riina Aho.

Puheohjaus on merkittävyydeltään samantasoinen asia kuin kymmenen vuotta sitten lanseerattu kosketusnäyttö. Puheohjauksen merkittävyys korostuu erityisesti tilanteissa, joissa laitteiden näpyttely on vaikeaa, esimerkiksi autolla ajaessa. On hienoa, että voimme nyt sovelluksessamme yhdistää suomenkielisen puheohjauksen ja kaikkien suomalaisten radiokanavien tarjonnan toisiinsa”, sanoo Radiot.fi:tä hallinnoivan Radiosoitin Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Ylen julkaisutoiminnan strategiapäällikkö Jari Lahti.

Sovellukseen on tulossa myös muita uudistuksia. Oman suosikkikanavan tai -ohjelman sekä aiempien lähetysten tallenteiden löytäminen on jatkossa helpompaa.

Uudistuksen koki myös Radiot.fi:n mediasoitin. Koko näytön soitinnäkymä helpottaa käyttöä liikenteessä, ja ohjelmia ja kanavia voi vaihtaa helposti pyyhkäisemällä.
Käyttäjä voi pyytää sovellusta myös muistuttamaan haluamansa ohjelman alkamisesta.

Radiot.fi:n uusi sovellus toimii laitteissa, joissa on Android 7- tai 8-käyttöjärjestelmä. Vanhemmissa Android-laitteissa toimii edelleen aiempi versio sovelluksesta.
Uuden sovelluksen voi ladata Google Play -kaupasta. Huhtikuussa on suunnitteilla julkaista puheohjauksen sisältävä sovellus myös iOS-käyttöjärjestelmille.

Radiot.fi palvelu lanseerattiin vuonna 2014 tuomalla kaupalliset ja Ylen radiokanavat samaan palveluun. Palvelussa on mukana lähes 100 suomalaista radiokanavaa.

Kehitystyötä tehdään yhteisyrityksessä, Radiosoitin Suomi Oy:ssä, josta kaupallisia radioita edustava RadioMedia omistaa 51 ja Yle 49 prosenttia.