Rainer Friman pistää asioita puntariin uudessa Mielen päällä -monologisarjassa. Rehelliseen tapaansa hän pohdiskelee elämän arkisia asioita ja sattumuksia, kipuja ja kasvuja, etsien vastauksia Raamatusta ja hengellisestä kirjallisuudesta.

Rainer Friman pistää asioita puntariin uudessa Mielen päällä -monologisarjassa. Rehelliseen tapaansa hän pohdiskelee elämän arkisia asioita ja sattumuksia, kipuja ja kasvuja, etsien vastauksia Raamatusta ja hengellisestä kirjallisuudesta.

Ihmisen ääni -ohjelmaa Jipun kanssa Radio Deissä toimittava Rainer Friman haluaa uuden ohjelmansa rohkaisevan ihmisiä lukemaan enemmän Raamattua ja muita kristillisiä kirjoja.

­– Olen ollut tosi huolissani uskovaisten lukemisen romahtamisesta. Siitä tämä idea syntyi.

Sanan lukemiseen ja tutkimiseen hän peräänkuuluttaa kriittisyyttä.

­– Ettei kaikki olisi sitä, että nielen, mitä minulle tarjotaan. Tähän minä tulen Mielen päällä -ohjelmassa erityisesti panostamaan, siis itsenäiseen työskentelyyn ja ajatteluun.

Frimanin toiveena on myös, että kuulijat löytäisivät itsestään niitä voimavaroja, jotka Jumala on itse kullekin antanut. Että lahjansa voisi rohkeasti tunnistaa, tunnustaa ja valjastaa ne sitten lähimmäisten palveluun.

Uuden ohjelman synnytyskivuissa Friman kiittelee taustatukeaan, Radio Dein tuottaja Anu Lehtipuuta.

– Minulla oli ensimmäisiin monologeihini ihan eri aiheet mielessä, mutta sitten Anu rupesi puhumaan seurakunnasta Kristuksen ruumiina.

Tähän teemaan Mielen päällä -sarja syventyy neljänä ensimmäisenä kertana. Hengellisiä kirjoja julkaissut Friman suunnittelee myös, että 52-osainen monologisarja julkaistaisiin joskus myös kirjan kansien välissä.

”Voiko elämästä, ihmisestä ja Jumalasta puhua rehellisesti? Onko se mahdollista?”

Laulajana itsenä suomalaisille tunnetuksi tehnyt Rainer Friman on nähty viime vuosina mikrofonin takana enää harvoin muualla kuin radiostudiossa. Vihoviimeinen keikka on vuorossa 31. marraskuuta Merikarvian Merikievarissa.

– Siellä laulu-urani aikoinaan alkoi, ja siellä se nyt päättyy. Astmani on pahentunut sen verran, että se vaikuttaa lauluääneen. Pakko antaa periksi.

Radiotyötä Friman aikoo kuitenkin jatkaa. Toimittajan työtkin alkoivat aikoinaan Satakunnasta. Ensimmäisen toimittajapestinsä hän otti vastaan jo vuonna 1988 Porin Sanomissa. Ennen Radio Deitä hän on ollut äänessä paikallisradioissa ja Ylellä.

– Toimittajana aloin kysymään, voiko elämästä, ihmisestä ja Jumalasta puhua rehellisesti? Onko se mahdollista? Tervetuloa uhkarohkeaan yritykseen, liity seuraani, niin kokeillaan.

Mielen päällä Radio Deissä tiistaisin kello 14.45 syyskuun 3. päivästä alkaen. Uusinta torstaisin kello 19.05.

Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni Radio Deissä keskiviikkoisin kello 16.05. Uusinta tiistaisin kello 22.05.

Teksti: Marja Salminen, kuva: Jani Laukkanen