Radio Dei tuottaa Suomalaisen Messun Turkuun 19.5., Seinäjoelle 12.8., Ouluun 16.9. ja Helsinkiin 3.11. Turussa esiintyy Valkia -ryhmän lisäksi Jippu ja Heikki Hela.

Noin 1,5 tunnin mittaisen Lasse Heikkilän sävelteoksen aikana katsojat pääsevät keskelle suomalaisen luonnon kauneutta multimediaesityksenä, vierailevat suomalaisuuden monissa musiikkityyleissä pohjalaisuudesta Itä-Suomen iloisuuteen sekä elävät uudelleen satavuotiaan Suomen ilot ja surut. Suomalainen messu on musiikillisesti sukua suomalaiselle kansanmusiikille.

Lasse Heikkilän messun muotoon rakennettu sävelteos esitettiin ensimmäisen kerran 1998, jonka jälkeen Valkia-ryhmä on esittänyt messua peräti 250 kertaa. Näyttävässä juhlavuoden versiossa esiintyjien taakse heijastettava videomateriaali kuljettaa katsojat vuodenaikojen mukaan vaihtuviin luontomaisemiin. Arkistokuvien siivittämänä siirrytään välillä sota-aikaan ja muihin kansakuntamme vaiheisiin. Laulajat ja tanssijat maalaavat musiikin ja liikkeen ilotulituksen, jota pelimanniryhmä säestää.

Suomalainen messu muistuttaa kristinuskon merkittävästä roolista maamme itsenäistyessä. Sen hengellisyys nousee kansamme yhteisistä juurista; messu ei leimaudu minkään kirkkokunnan tai herätysliikkeen omaisuudeksi.

Suomalaisen messun lauluissa kuuluvat Suomen eri heimojen luonteet ja sävyt, kuten pohjalaisuus, karjalaisuus ja lappilaisuus. Musiikkityylissä on vaikutteita kansanlauluista ja pelimannimusiikista. Soitinyhtyeessä soivat viulu, harmonikka, kitara, kontrabasso ja lyömäsoittimet. Suomen kansallissoitin kantele helkkyy neljässä laulussa. Tunnelmien kirjo yltää haikeudesta rempseään riehakkuuteen.

Suomalaisen messun alkuperäiset, Sirkku Hoikkalan laatimat tanssikoreografiat tulkitsevat musiikin ja tekstin tunnesisältöjä. Kolmen poika-tyttö -parin liikkeet ovat yhteisöllisyyden ja maaseuturomantiikan hengessä teknisesti helppoja, mutta kauniita ja vaikuttavia. Suomalaisuus on paitsi menneisyyttä, myös tätä hetkeä, yksilöllisesti, elämänvoimaisesti. Ja se on myös tulevaisuutta. Suomalaisessa messussa näkyy vahva halu ottaa jotain vanhaa ja tehdä siitä jotain uutta – kuitenkaan sitä rikkomatta.

Suomalainen Messu juhlaversio 2017 Kirkkopäivillä
Aika: Perjantai 19.5. klo 17:45-19:15
Paikka: Mikaelinkirkko , Puistokatu 16, 20100 Turku
Liput:
 ennakkoon alk. 14 euroa, ovelta 15 euroa
20 hengen ryhmät: 12 euroa per lippu,
Lapset 4-15, pyörätuolit: 10 euroa

Lipputilaukset: www.lippu.fi

Liput Seinäjoen, Oulun ja Helsingin tapahtumiin tulevat myyntiin myöhemmin.