Kun reformaatio saapui Suomeen, oli Suomi osa Ruotsia ja maata hallittiin Ruotsista käsin. Toisaalta Roomalla oli myös vahva ote suomalaiseen elämään.

-Kun elettiin aikaa ennen reformaatiota, meitä hallittiin myös Roomasta käsin. Katolisen kirkon vaikutus näkyi kirkossa ja kansanopetuksessa. Suomalaisia johdettiin kahdelta taholta, kansanedustaja ja teologian tohtori Ilkka Kantola kertoo.

Katolisen kirkon hallitessa koko Eurooppaa Paavilla oli ajoittain enemmän ja vähemmän vastakkainasettelua maallisten hallitsijoiden kanssa. Reformaation myötä Suomi irtosi Roomalaiskatolisesta kirkosta ja Rooman valta hävisi Suomesta. Esimerkiksi piispanlinnoja purettiin Rooman vallan symbolien poistamiseksi Ruotsista.

-Kun Kustaa Vaasasta tuli kirkon pää, ei se tarkoittanut, sitä että Ruotsi olisi muuttunut nykyaikaisessa mielessä maalliseksi valtioksi. Luterilaisen ymmärryksen mukaan Ruotsin kuningas huolehti Jumalan hänelle antamasta tehtävästä, Ilkka Kantola kertoo.

Kuinka reformaatio vaikutti yhteiskuntaan ja politiikkaan? Miksi luterilainen usko näkee myös maallisen hallinnon Jumalan toimintana? Entä onko roomalaiskatolinen Etelä-Eurooppa tänä päivänä erilainen kuin luterilainen pohjoinen? Kuuntele Armoa 2017 ohjelma Radio Deistä torstaina klo 09:05 ja uusintana klo 13:05. Ohjelmassa on vieraana kansanedustaja ja teologian tohtori Ilkka Kantola. Ohjelmasarjan menneet osat löydät Radio Dein ohjelma-arkistosta tästä linkistä.