Kirsikka Lehto-Asikainen aloitti työnsä Tel Avivin edustustossa huhtikuussa ja paljon on ehtinyt Israelissa jo tapahtua; eduskuntavaalit, Euroviisut sekä Gazan raketti-iskut. Onneksi Lähi-itä ja hebrean kielikin on Kirsikka Lehto-Asikaiselle jo tuttua.

Ennen tätä ensimmäistä suurlähettiläs tehtäväänsä Kirsikka Lehto-Asikainen on ollut diplomaattina 21 vuotta ulkoministeriössä, joista viimeiset reilut 4 vuotta Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikön päällikkönä. Kirsikka Lehto-Asikainen onkin töiden merkeissä vieraillut Israelissa useita kertoja ja on kiitollinen valinnastaan suurlähettilääksi. Israelissa jokainen työpäivä on erilainen.

Suomen Israelin suurlähetystön tehtävänä on hoitaa poliittisia-, taloudellisia-, kulttuuri-, puolustus- ja konsulitehtäviä. Esimerkiksi jokaisen Israeliin matkustavan pitäisi tehdä ulkoministeriön sivuilla matkustusilmoitus, niin suurlähetystö voi tiedottaa, jos maassa tapahtuu jotain poikkeavaa.

Tällä hetkellä Israelissa on meneillään edelleen vaalikampanjointi, sillä samaan aikaan Suomessa pidettyjen vaalien jälkeen ei vaalivoittaja Benjamin Netanjahu onnistunut löytämään riittävästi hallituskumppaneita ja siksi uudet parlamenttivaalit ovat syksyllä. Kiristyneet suhteet USA:n ja Iranin välillä aiheuttavat heijastusvaikutuksia kaikkiin Lähi-idän maihin. Nämä tapahtumat eivätkä Gazan raketti-iskutkaan pelota suurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikaista. Hän luottaa Israelin viranomaisiin eikä usko minkään osapuolen haluavan tilanteiden eskaloituvan pahemmaksi. Siksi suurlähettiläs otti turvallisin mielin poikansa mukaan loman jälkeen ja he aloittavat nyt opiskelut Tel-Avivissa.

Poliittisissa kannoissaan Suomi on sitoutunut EU:n. Suomi ja EU tuomitsevat kaikki raketti-iskut Israelia kohtaan, ne eivät kannata siirtokunnista tuotujen tuotteiden boikotointia, mutta vaativat alkuperän ilmaisevaa tunnistetta, eikä mikään maa EU:ssa siirrä edustustoaan Jerusalemiin USA:n ja Guatemalan perässä. EU tukee kahden valtion ratkaisua pysyvän rauhan aikaansaamiseksi ja Jerusalemia molempien pääkaupungiksi, tosin rauhanprosessia ei tällä hetkellä ole käynnissä. Rauhantyössä Suomi panostaa ruohonjuuritason hankkeisiin, joissa palestiinalaiset ja juutalaiset kohtaavat, kuten vaikka nuoret jalkapalloa pelaten.

Suurlähetystö auttaa suomalaisia yrittäjiä yhteistyöhön ja kauppasuhteisiin israelilaisten kanssa. Yhteisiä intressejä maiden väliltä löytyy mm. innovaatio-, teknologia- ja start up -sektoreilla. Myös suomalainen opetusosaaminen kiinnostaa Israelissa.
Suurlähetystön tehtävänä on myös edistää matkailua Israelista Suomeen. Suurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikainen iloitsee, että israelilaisten matkustajien määrä varsinkin Lappiin on kasvanut ja myös suomalaiset matkustavat entistä enemmän Israeliin.

Suomen Israelin suurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikainen Kirsi Rostamon vieraana Radio Deissä keskiviikkona 13.8 klo 8.20 ja uusinta sunnuntaina 17.8 klo 20.30