Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja emerituspiispa Eero Huovinen keskustelevat elämästä, Suomesta ja oikeudenmukaisuudesta Turun Kirkkopäivillä kulttuurikeskus Logomossa  lauantaina 20. toukokuuta. Tunnin kestävä tilaisuus alkaa kello 13.

Eero Huovisen lämminhenkiset, sielun syviä tuntoja luotaavat keskusteluhetket ovat olleet jo vuosien ajan Kirkkopäivien suosituinta antia. Huovisen nojatuoliin ovat aiemmin istahtaneet muun muassa Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Myös presidentti Tarja Halonen on mukana Kirkkopäivillä. Hänen kanssaan maailmaa parantaa arkkipiispa Kari Mäkinen perjantaina 19. toukouuta kello 19−20 Turun tuomiokirkossa eri uskontojen yhteisen rauhankävelyn päätteeksi.

Kirkkopäivien ytimessä ovat monipuoliset keskusteluohjelmat, joissa pohditaan päivänpolttavia sekä ikuisia aiheita. Keskusteluja siivittävät yhteiskunnan ja kirkon vaikuttajat Suomesta ja maailmalta.

Turun keskusta ja lähitienoot täyttyvät 19.−21.5. ajankohtais- ja kulttuuritapahtumista. Kirkkopäivät on valtakunnallinen, vahvasti paikallisväritteinen kaiken kansan kaupunkifestivaali ja avara ikkuna 2000-luvun kirkkoon. Kansainvälistä väriä tapahtumaan tuo Kirkkopäivien yhteydessä järjestettävät Valtakunnalliset Lähetysjuhlat. Turun Kirkkopäivien pääjärjestäjät ovat Kirkkopalvelut ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

Kirkkopäiviä vietetään joka toinen vuosi. Radio Dei lähettää suoraa ohjelmaa kirkkopäiviltä perjantaina ja lauantaina 19.-20. toukokuuta. Radiossa kuullaan muun muassa kirkkopäivien keskeisimmät puheenvuorot. Kirkkopäiväradiossa ovat äänessä Niinistön lisäksi muun muassa presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Juha Sipilä.