Vastavalittu Helsingin piispa Teemu Laajasalo kommentoi velkatilannettaan ja yrityksensä toimintaa Radio Deille: ”Luurankoja ei ole kaapissa”. Suomen Kuvalehti on uutisoinut Laajasalon yrityksen jättiveloista piispanvaalien jälkeen.

Tapani Ruokasen vieraana Isäntänä Tapani Ruokanen -ohjelmassa Radio Deissä esiintynyt Laajasalo sai lähetyksessä vastattavakseen kysymyksen hänen omistamansa yrityksen tilanteesta ja yhtiön talousvaikeuksista. Suomen Kuvalehden mukaan Laajasalon yhtiöllä on jättivelat ja sillä on ollut veroja ulosotossa.

Laajasalon mukaan SK:n tiedot ovat paikkansapitäviä.

– Myin liiketoiminannan käytännössä kuukautta ennen kuin astuin nykyiseen virkaani [Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherraksi]. Liiketoiminta on myyty, mutta yritykseen jäi jonkin verran velkaa.

Laajasalo vahvisti ohjelmassa, että ”jonkin verran” tarkoittaa 250.000 euroa. Kyse on hänen henkilökohtaisesta velastaan pankille.

– Se on nyt pankin kanssa sovittu.

– Yrittämisessä on iloja ja suruja. Viime aikoina esille ovat tulleet surut. Minulla oli koulutusyritys, joka toimi aktiivisesti 90-luvun lopusta, Laajasalo muotoili Radio Deissä.

Laajasalo pyöritti 1990-luvun lopulta vuoden 2013 alkuun asti Huippuvalmennus-nimistä yritystä, joka tarjosi yliopistoon pyrkiville nuorille pääsykoevalmennusta. Suomen Kuvalehden tietojen mukaan yrityksen liikevaihto oli laajimmillaan vuosina 2006–2007 tilikauden liikevaihdon noustessa miljoonaan euroon.

Torstaina Suomen Kuvalehti kertoi Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan Johanna Korhosen vaativan erityistilintarkastusta Teemu Laajasalon osakeyhtiöihin. Korhonen perustelee vaatimustaan maallisen puolen, esimerkiksi ministerinimityksiin liittyvillä, käytännöillä: ”Silloin tehdään automaattisesti selvitys ministerin tai viranhaltijan sidonnaisuuksista, jotta vältetään tilanteet, joissa tämä olisi jäävi vaikka vahingossa.”

Suomen Kuvalehden emeritus-päätoimittaja Tapani Ruokanen kysyi Radio Dein Isäntänä Tapani Ruokanen -ohjelmassa Teemu Laajasalolta, vieläkö tämän yritystoiminnassa on ”luurankoja kaapissa”.

– Luurankoja ei ole. Se mikä toisaalta on hirveän tärkeätä, on että en ole koskaan halunnut profiloitua putipuhtaaksi kaveriksi. Jos halutaan putipuhdas ja ei-rosoinen [piispa], niin kannattaa valita joku toinen, Laajasalo vastasi.

– Jos haluaa positiivisesti katsella, niin ehkä on hyvä, että kirkon johdonkin piirissä on myös kokemusta yrittämisestä.

Pääkaupunkiseudun seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelema Helsingin hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Wiking Vuori hämmästelee Korhosen tilintarkastusvaatimusta.

”Laajasalo on kuitenkin avannut yritystoimintaansa nyt paljonkin. On vaikea oikeustieteellisesti koulutettuna nähdä, mikä erityinen arvo erityistilintarkastuksessa olisi Helsingin hiippakunnalle. Yleensä sellainen tehdään, jos taustalla on konkurssi tai vakavia rikosepäilyjä. Mihinkään sellaiseen ei julkisuudessa nyt ole viitattu. Erityistilintarkastus on juridinen instrumentti”, Vuori sanoo Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa.

Radio Deissä Tapani Ruokanen kysyi Laajasalon motiivien taustoja luoda kirkollinen ura yritystoiminnan epäonnistumisten jälkeen.

– Ajattelen ihan oikeasti, että pappeutta on hankala ajatella urana. Jos haluaa rakentaa uraa, kannattaa olla kirkon ulkopuolella, vastasi Laajasalo Ruokaselle.

Teksti: Kai Kortelainen, kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

Isäntänä Tapani Ruokanen Radio Deissä perjantaisin klo 9.02 ja uusintana klo 13.02. Lähetetyt jaksot ovat kuunneltavissa kuukauden ajan Radiot.fi -palvelussa.