– Kaksikymmentäneljä vuotta elin kaksoiselämää tukka putkella joka suuntaan. Kukaan ei tiennyt, että olen päihderiippuvainen, sanoo ranskalaissuomalainen laulajatar Tia Cohen.

– On liikuttavaa, että olemme päässeet lähekkäin helveteistämme pois, samaistuu Jippu Punavuoren varpuseksi kutsutun laulajattaren alkoholismiin ja siitä vapautumiseen. Naiset kertovat avoimesti päihteidenkäytöstään ja raitistumisestaan Radio Dein Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa keskiviikkona.

– Joitain vuosia takaperin tuntui hirveän tärkeältä sanoa, että olen laulaja ja esiintyjä. Nykypäivänä sillä ei ole merkitystä. Nyt kuljen elämää sillä tavalla, että yritän parhaani mukaan päästä toteuttamaan niitä ihania asioita, mitä sydän sanoo. Titteleillä ei ole enää minulle merkitystä, sanoo Tia Cohen, 41.

Laulaja kertoo ensimmäistä kertaa avoimesti alkoholismistaan ja päihderiippuvuudestaan Radio Deissä keskiviikkona 3.5. kello 16 lähetettävässä Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmasarjan jaksossa.

Tia Cohen vietti lapsuutensa Pariisin 15. kaupunginosassa. Suomalainen äiti lähti muotimaailman pääkaupunkiin malliksi ja rakastui pariisilaiseen juutalaismieheen. Perhe muutti Suomeen Cohenin ollessa 11-vuotias.

Ympäristönvaihdos ei sujunut helposti. Jo varhaisina teinivuosina sopeutumiseen löytyi lääkettä päihteistä. Alkoholin ja huumeiden käyttö voimistui ja jatkui kahden ja puolen vuosikymmenen verran.

– Elin työyhteisöissä kaksoiselämää, vanhemmille kaksoiselämää, artistina kaksoiselämää, kotona kaksoiselämää… Juomista seurasi vakava masennus. Käytin alkoholia, koska ajattelin, että juon, koska olen niin väsynyt ja masentunut. Totuus oli se, että olin masentunut, koska olin päihderiippuvainen, Tia Cohen kertoo Radio Deissä.

Pariisin varpusen Edif Piafin laulujen tulkitsijana Suomessa ihailua kerännyt laulaja sai Helsingissä lempinimen Punavuoren varpunen. Kenties nimi viittaa paitsi hämmästyttävään kykyyn esittää Piafin lauluja, myös kaupunginosan baarielämään.

– Nyt jälkeenpäin vasta näkee, että päihderiippuvuus alkoi jo tosi nuorena. Ei sitä tajunnut edes vielä, kun meni hoitoon, että riippuvuus oli jatkunut niin pitkään. Kun astuin hoitoon, olin sitä mieltä, että en minä mikään alkoholisti ole, kertaa Cohen raitistumisensa alkua keskustelussa Jipun kanssa.

– Oli vaikea käsittää, että [päihteiden käytössä} kysymys voisi olla sairaudesta, en edes tiennyt koko sairauskäsitettä.

Radiojuontajana töiden ja hengellisen musiikin esittämisen parissa nykyään viihtyvä Jippu ja uusia uria etsivä Cohen raitistuivat yhtä aikaa neljä vuotta sitten.

– Minua liikuttaa ja ihan itkettää. Näen sinut ja sen miten Jumala on tehnyt sinussa noin suuren työn, kyynelehtii Turun Mikaelin seurakunnan musiikkievankelistana työskentelevä Jippu Radio Dein ohjelmassa.

Cohenin tarina on samankaltainen kuin hänet studioon kutsuneen keskustelukumppaninsa.

– Olin pitkään rukoillut Jumalalta, että tarvitsen apua: Aamulla kun herää, haluaa ainoastaan kuolla ja lupaa, etten enää koskaan juo. Samaan aikaan on kuitenkin jo kalja kädessä. Eihän siinä ole mitään järkeä, kuvaa Tia Cohen kaksikon keskustelussa neljän vuoden takaisia tuntemuksiaan.

Rukoukset lähtivät huulilta kuukauden kestäneen päihdeputken jälkeen. Viimeinen juhlintaetappi oli Espanjassa.

– Olin sitä ennen ollut jo monta vuotta irti huumeiden käytöstä ja käytin ”vain” alkoholia luullen että kun siirryn kevyempiin aineisiin, niin on helpompaa. Se olikin ihan päinvastoin.

– Sisäisesti tiesin, että nyt on viimeinen hetki. Kuukauden ajan sekoilin kaikkien mahdollisten päihteiden kanssa ja lähdin lomalle Espanjaan. En ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen. Kun pääsin lentokoneeseen, nukahdin heti. Olin niin sekaisin.

Espanjassa päihteiden käyttö oli päivittäistä – ja rankkaa.

– Yhtenä iltapäivänä, kun juopottelin, minulle tuli tarve mennä makuuhuoneeseen. Menin makkariini ja katsoin peiliin. Katsoin itseäni syvälle silmiin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Näin siellä pienen Tian lapsena. Rupesin itkemään ja sanoin itselleni: ”Koska olet kuunnellut itseäsi, koska olet arvostanut itseäsi, koska olet ylipäänsä ollut itsesi kanssa?”

Seuraavia hetkiä Cohen kuvaa yliluonnollisiksi.

– Silloin tuntui kuin taivaasta olisivat soineet fanfaarit. Tuli valo ja syvä kokemus, että tämä [juominen] on nyt tässä – menet hoitoon ja perut kaikki keikat. Lähdin Suomeen, peruin kaikki syksyn keikat, hyppäsin junaan ja lähdin sinne hoitoon. Tiedän, että se oli Jeesus, joka minulle puhui – se oli ihan päivän selvä asia. Se oli selkeä ilmoitus, että tämä on nyt loppu ja vihdoin ja viimein pääset tästä ulos.

Jippu ja Tia Cohen jakavat ohjelmassa tuntojaan siitä, kuinka raitistuminen palautti pala palalta itsetunnon. Sen mukana elpyi kyky rakastaa itseään.

– Suurimpia lahjoja, mitä tästä prosessista olen saanut, on se, että olen oppinut rakastamaan itseäni. Ei tarvitse olla täydellinen – maailman kaunein, maailman laihin, maailman sitä tai tätä. Olen näillä vajavaisuuksillani ihan mahtava tyyppi. Huomiota ei enää tarvitse lähteä hakemaan muilta.

Cohen kertoo omanarvontuntonsa rakentuneen aina jonkun muun kuin oman persoonan läsnäolon kautta.

– Elin elämää, josta sai draivia aina jostain ulkopuolisesta, oli se sitten päihteet tai ihmiset ja heidän kehunsa. Imin näennäistä hypetystä itsestäni, mutta oikea minäni ei ollut sellainen. Olin niin vähän aidon itseni kanssa. Kun oli tukka putkella kiire mennä koko ajan, tehdä ja juoda, ei ollut aikaa olla itsensä kanssa. Sitä katsoi vain peilistä, miltä näyttää. En ole ollut itseni kanssa lapsuuden jälkeen ollenkaan.

– Oli hirveän kaksinaismoralistista, kun samaan aikaan laulan keikkaa ja ihmiset ihannoivat sinua. Keikan jälkeen juokset kotiin, alat itkeä ja laitat villasukat ja olet kaljatölkin kanssa yksin. Hirveän hyvin sitä pystyi näyttelemään, että kun lavalle meni, niin kaikki olisikin kondiksessa.

Teksti ja kuva: Kai Kortelainen

Tia Cohen ja Jippu keskustelevat avoimesti päihderiippuvuuksistaan ja toipumisistaan Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa Radio Deissä keskiviikkona 3.5. klo 16 ja tiistaina 9.5. klo 22.

Kuuntele Ihmisen ääni -jaksoja Radiot.fi-palvelussa tai Jipun ja Tia Cohenin keskustelu alta: