Israelissa raivonneet laajat maastopalot on saatu sammutettua, kertovat Israelin viranomaiset.

Laajalle levinneet tulipalot tuhosivat metsää, asuintaloja ja julkisia rakennuksia. Pahiten kärsi Haifan kaupunki, josta kymmenetuhannet ihmiset pakenivat uhkaavan tulen ja savun vuoksi.

Palojen sytyttämisestä epäiltynä on pidätetty uutistoimisto AFP:n mukaan 23 ihmistä. Israelin epäilevät, että osa paloista on tahallaan sytytetty ja ne liittyvät Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.

Sana Jerusalemista -ohjelmassa ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola raportoi tilanteesta Israelissa.

Sana Jerusalemista Radio Deissä tiistaina 29.11. klo 17.25.