Tiedote 21.1.2016

Kultalevyrajan ylittäneestä Suomalaisesta messusta valmistuu uusi versio. Säveltäjä Lasse Heikkilä käynnistää yleisökilpailun työstääkseen parhaista teksteistä sinivalkoisen messun juhlaversion.

 

Joulukuussa 2017 Suomi täyttää sata vuotta ja kuukautta aikaisemmin Radio Dei kaksikymmentä vuotta. Tämän kunniaksi Radio Dei etsii nyt yhteistyössä säveltäjä Lasse Heikkilän kanssa uusia suomalaista sielunmaisemaa kuvaavia runoja ja laulutekstejä, joista inspiroivimmat löytävät tiensä lauluksi uudistuvaan Suomalaiseen messuun.

 

Suomalainen messu piirtää suomalaista sielunmaisemaa ja kristillistä perintöä kansanmusiikin ja tanssin keinoin. Messusta tehty levy on myynyt yli 20.000 kappaletta.

 

Radio Dein musiikkipäällikkö Antti Suonio toivoo, että runokilpailu inspiroisi pöytälaatikkorunoilijoita:

 

– Tämä on kirjoittajille ainutlaatuinen mahdollisuus saada runonsa tai laulutekstinsä mukaan näin suureen hankkeeseen. Pian parikymmentä vuotta maailmaa valloittanut Suomalainen messu on huikean pidetty produktio, ja tästä juhlaversiosta tulee vielä entistäkin komeampi.

 

Säveltäjä Lasse Heikkilä toivoo saavansa tekstejä niin vanhoilta tutuilta kuin uusiltakin kirjoittajilta, ja kannustaa lähettämään runoja rohkeasti eri aiheista. Muutamasta teemasta Heikkilän mukaan on jo selkeä tilaus laululle:

 

– Suomalaisesta messusta puuttuu itse asiassa kiitos itsenäisestä Suomesta. Sellainen teksti olisi erittäin tervetullut. Toinen ajankohtainen teema olisi evakot. Sotien jälkeen tänne tuli valtava määrä, satojatuhansia ihmisiä, jotka piti irrottaa kotiseudultaan, jonne he ei voineet enää palata. Meidän piti elää yhdessä: heille piti löytää täältä työ, elämä, asuinpaikat. Ja selviydyimme siitä.

 

– Teema ei ole aiemmin Suomalaisessa messussa saanut tilaa, ja aihe on nyt erittäin ajankohtainen, koska meillä on nyt kymmeniätuhansia uusia ihmisiä keskuudessamme, joiden kanssa tulemme elämään jatkossa. Meillä on paljon kysymyksiä selvitettävänä, miten se tulee onnistumaan.

 

Lisäksi Heikkilä toivoo teksteihin jotain sellaista, mitä aiemmat tekstintekijät eivät ole Suomalaisen messun sanoituksissa tulleet ajatelleeksikaan.

 

Runoja ja laulutekstejä voi toimittaa maaliskuun loppuun saakka. Vuonna 2017 tuotosten pohjalta on luvassa uusi Suomalainen messu -levy sekä Suomen kattava konserttikiertue.

 

Huippusuosittu ja suomalaisten syviä tuntoja eri taiteenmuodoin sanoittava Suomalainen Messu sai alkunsa vuonna 1997 säveltäjä Lasse Heikkilän kansallissävyisistä melodioista. Suomalaista messua on esitetty lukemattomia kertoja musiikkiryhmä Valkian toimesta sekä nuottikirjan ja äänitteen innoittamana eri esittäjien toimesta ympäri Suomen ja myös ulkomailla.

 

Radio Dei perustettiin myös vuonna 1997. Kristillisellä radiokanavalla on 200.000 viikkokuuntelijaa ja sen kuuluvuusalueella asuu noin 4 miljoonaa suomalaista.

 

Lisätietoa uudistuvasta Suomalaisesta messusta ja runokilpailusta:

https://www.radiodei.fi/suomalainenmessu/

http://www.suomalainenmessu.fi