Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat asettuvat journalistien tentattavaksi Radio Dein tehdessä uuden aluevaltauksen käynnistämällä kanavalla Piispan kyselytunti -lähetyksen. Kukin kirkon piispoista vierailee suorassa lähetyksessä vastaamassa toimittajien kysymyksiin.

– Piispan kyselytunti kuullaan tammikuusta alkaen suorana keskiviikkoisin aamulähetyksessä tunnin pituisena noin kerran kuukaudessa. Ensimmäisenä vuoron saa Kuopion piispa Jari Jolkkonen (kuva), joka saapuu Pasilaan 25. päivä tammikuuta, kertoo Radio Dein ohjelmajohtaja Kai Kortelainen.

Piispan kyselytunti toteutetaan samaan tapaan kuin Yleisradion lähetyksistä tutuksi tullut Pääministerin kyselytunti, jossa pääministeri vastaa politiikan toimittajien ja medioiden päällikkötoimittajien esittämiin kysymyksiin. Piispan kyselytunnilla ajankohtaisten yhteiskunnallisten aiheiden ohella keskitytään kirkon haasteisiin. Siinäkin toimittajakunta koostuu eri medioiden edustajista.

– Kutsumme mukaan median edustajan piispan omasta maakunnasta. Ensimmäisessä lähetyksessä hän on toimituspäällikkö Riitta Raatikainen Savon Sanomista. Lisäksi studiossa on erityisesti kirkollisiin teemoihin erikoistuneita toimittajia, kyselytuntia isännöivä Kortelainen sanoo.

Radio Dei toteuttaa Piispan kyselytunti -lähetykset yhteistyössä Kotimaa-lehden kanssa. Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä on yksi kirkollisten kysymysten asiantuntemusta studiossa edustavista toimittajista.

–  Piispojen näkökulmat ovat erityisen tärkeitä tässä ajassa, jossa uhkakuvien määrä on kasvanut. Sata vuotta täyttävän Suomi on osa maailmanlaajaa todellisuutta muun muassa ilmastonmuutoksen ja Eurooppaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden myötä, antaa Teinilä esimerkin ajankohtaisista aiheita.

Kortelainen ja Teinilä pitävät tärkeänä, että piispat osallistuvat julkisuudessa kirkon sisällä käytävään keskusteluun.

– He ovat vallankäyttäjiä, joille kuuluu velvollisuus ja vastuu perustella näkemyksiään. Yksimielisyyden aika piispakunnassakin on ohi, siksi on tärkeää kuunnella kaikkia piispoja, Teinilä huomauttaa.

Viime vuonna virallisesti valtakunnalliseksi kristilliseksi radioasemaksi laajentuneen Radio Dein tarkoituksena ei ole rakentaa lähetyksistä vaalitenttimäisiä piispagrillejä, vaikka tiukkoja kysymyksiä piispoille aiotaankin esittää.

– Kirkkoa jakavissa asioissa keskustelun sävy on usein vihamielinen ja muureja rakentava. Radio Dein ohjelma palvelee hyvin sitä, että piispojen rakentava tapa esitellä ja perustella näkemyksiään pääsee kristittyjen kuultavaksi, Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä uskoo.

– Piispojen kyselytunti tuo reformaation merkkivuonna osaltaan tärkeitä näkökulmia siihen, mitä merkitsee olla luterilainen vuonna 2017, Teinilä summaa.

Piispan kyselytunti kuullaan Radio Deissä keskiviikkoisin klo 9 sekä uusintana samana päivänä klo 13 ja sunnuntaisin klo 20.

 

Kevätkaudella lähetyksessä vierailevat:

Kuopion piispa Jari Jolkkonen 25.1.

Helsingin piispa Irja Askola 8.2.

Lapuan piispa Simo Peura 15.2.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen 19.4.

Porvoon piispa Björn Vikström 17.5.

Oulun piispa Samuel Salmi 31.5.

Lähetä kysymyksesi Piispan kyselytunti -lähetykseen lomakkeella.

kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki