Kristityt Yhdessä ry on kulkenut Radio Dein rinnalla sen perustamisesta lähtien – yli 25 vuotta. Tärkeimpänä tavoitteenamme on kristillisen sanoman eteenpäin vieminen erityisesti radion ja Dei Plus -palvelun kautta. Johtotähtenä on auttaa lähimmäistä sekä edistää kristittyjen yhteisiä hankkeita.

 

Tule mukaan ystäväperheeseen

Kristityt Yhdessä ry:n toiminnan mahdollistavat pääasiassa kannatusjäsenet ja radiokummit eli kuukausilahjoittajat. Jos et vielä kuulu ystäväperheeseemme – liity nyt!

Yksi suurimmista haasteistamme on kasvattaa radiotyön ystävien määrää. Siinä tarvitsemme sinun apuasi:
1. Kerro ystävillesi yhdistyksestä ja Radio Deistä.
2. Ohjaa ystävä Radio Dein nettisivuille.
3. Ojenna ystävälle Aalloilla-lehti.
4. Kaikkein tärkeimpänä, rukoile työn puolesta.

Kiitos, että olet mukana. Meillä on tehtävä, tehdään se yhdessä!

Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
Joh. 17:21

 

Nämä radio-ohjelmat tuovat toivoa

Kristityt Yhdessä ry tukee Radio Deitä tuottamalla laadukkaita radio-ohjelmia ja ostamalla ohjelma-aikaa. Yhdistyksen ohjelmissa luetaan ja opetetaan Raamattua, kasvetaan kristittyinä ja rukoillaan yhdessä, saadaan rohkaisua ja nautitaan monipuolisesta musiikista. Tutustu ohjelmiimme.

 

Aalloilla on Radio Dein ystävälehti

Liity Kristityt Yhdessä ry:n jäseneksi tai radiokummiksi ja saat kotiisi Aalloilla-lehden neljä kertaa vuodessa. Lehdestä löydät mielenkiintoisia juttuja Radio Dein vieraista, toiminnasta, ohjelmista sekä niiden tekijöistä. Voit tilata itsellesi ilmaisen näytenumeron ja pistää juttuvinkkiä toimitukselle.

 

Kiinnostaisiko sinua rukoilla toisten puolesta?

Rukouspuhelin on Kristityt Yhdessä ry:n ylläpitämä valtakunnallinen palvelupuhelin, joka tarjoaa soittajille mahdollisuuden jättää asiansa rukoiltavaksi tai saada rukousapua jo puhelimessa. Rukouspäivystäjinä toimivat koulutetut vapaaehtoiset yksityishenkilöt, joiden taustana on kristillinen seurakunta tai järjestö. Jos koet olevasi palvelutehtävään sopiva henkilö, ota rohkeasti yhteyttä ja ilmoittaudu ensikoulutukseen.

 

Tapahtumia, jotka yhdistävät kristittyjä

Kristityt Yhdessä ry järjestää myös tapahtumia, joiden tavoitteena on tuoda ihmiset lähemmäksi Jeesusta ja yhdistää kristittyjä. Näihin kuuluvat mm. useiden kristillisten medioiden yhteistyössä toteuttama Narinkkatorin vappu ja Jeesus-marssi sekä erilaiset paikalliset ystäväillat ja tilaisuudet. Ilmoittaudu mukaan vapaaehtoiseksi tapahtumiin.