Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka asettuu jälleen Radio Dein ja Kotimaa-lehden journalistiseen piispantarkastukseen keskiviikkoaamuna.

Edellisellä kerralla syksyllä 2020 piispa Hintikka pohti kirkon onnistumista ihmisen tavoittamisessa koronapandemian aikana. Siinä missä kirkot ovat tehneet digiloikkaa, vielä suurempi loikka pitäisi ottaa suomalaisten arkeen, jonne kristinuskon sanoma ei tunnu yltävän minkään välineen kautta.

– Onko se tapa millä tavalla me sanoitamme kristillistä uskoa epäonnistunut – ihmiset eivät koe, että se liittyy millään tavalla heidän tai lastensa elämään. Me olemme luterilaisena kirkkona tuudittautuneetsiihen, että tämä kulttuuri ja yhteiskunta tukevat kirkon jäsenyyttä. Me emme ole kirkkona täysin ymmärtäneet sitä isoa muutosta, mikä on tapahtunut suhteessa kirkon rooliin tässä yhteiskunnassa ja tämän yhteiskunnan jäsenten elämässä.

– Me elämme nyt lähetystilanteessa täällä kotitantereella. Me puhumme sellaisten ihmisten kanssa, joille meille tuttu kristillinen sanasto ei ole tuttua. Sitä pitää avata ja pitää auttaa ymmärtämään, millä tavalla se liittyy ihmisten elämään ja koko yhteiskuntaan, Hintikka puntaroi.

Tällä kertaa kysymyksiä piispalle esittävät MTV:n toimittaja Kari Pyrhönen, Elämä-lehden päätoimittaja Juha Vähäsarja ja Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä sekä Radio Deistä Ariel Neulaniemi, joka toimii myös kyselytunnin vetäjänä.

Piispan kyselytunti suorana lähetyksenä keskiviikkona 23.3. kello 9.05 alkaen. Uusinta klo 13.05 sekä lauantaina klo 13.35. Ohjelmaa voi kuunnella suorana tai jälkikäteen myös DeiPlus-sovelluksen tai -sivuston kautta.

Kuva: Kirkon kuvapankki / Mikko Huotari

Lataa Dei Plus Android-puhelimeen tai -tabletiin täältä

Lataa Dei Plus iOS-puhelimeen tai -padiin täältä

Palvelua voi käyttää myös kaikilla yleisimmillä internet-selaimilla osoitteessa www.deiplus.fi.