Tule mukaan mukavaan porukkaan!

Kristityt Yhdessä ry perustettiin vuonna 1997. Se on kulkenut Radio Dein kanssa pian parikymmentä vuotta. Tärkeimpänä tavoitteena on kristillisen sanoman eteenpäin vieminen erityisesti radion kautta. Johtotähtenä on auttaa lähimmäistä sekä edistää kristittyjen yhteisiä hankkeita.

Kiinnostaako yhteistyö yli kirkkorajojen?
Mietitkö, miten voisit edistää kristittyjen yhteyttä omalla paikkakunnallasi? Ota yhteyttä niin pohditaan, miten Kristityt Yhdessä ry voisi olla tukemassa sinulle rakasta aluetta. Järjestämme mielellämme yhteistyössä paikkakuntasi eri seurakuntien kanssa Radio Dein ystäväiltoja sekä Rukous Suomen puolesta –tapahtumia.

Osallistu toukokuun ensimmäisenä päivänä koordinoimaamme Koko Perheen Vappu –tapahtumaan, joka on huikea esimerkki monivuotisesta yli rajojen toteutuvasta kristittyjen välisestä yhteistyöstä.

Kun haluat palvella tapahtumissa, kertoa Radio Deistä omalla paikkakunnallasi tai olla mukana radio-ohjelmassa, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi ja elä todeksi kristittyjen yhteyttä.

Yksi suurimmista haasteista on kasvattaa jäsenmäärää. Siinäkin tarvitsemme sinun apuasi.
1. Kerro ystävillesi yhdistyksestä ja Radio Deistä.
2. Ohjaa ystävä Radio Dein nettisivuille.
3. Ojenna ystävälle Aalloilla-lehti.
4. Kaikkein tärkeimpänä, rukoile työn puolesta.

Kiitos, että olet mukana. Meillä on tehtävä, tehdään se yhdessä!

Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
Joh. 17:21

Nämä radio-ohjelmat tekevät hyvää

Kristityt Yhdessä ry tukee Radio Deitä tuottamalla laadukkaita radio-ohjelmia ja ostamalla ohjelma-aikaa. Yhdistyksen ohjelmissa luetaan ja opetetaan Raamattua, kasvetaan kristittyinä ja rukoillaan yhdessä, saadaan rohkaisua ja nautitaan monipuolisesta musiikista. Ohjelmiamme ovat:

Aalloilla
Aalloilla on Radio Dein ystävien ohjelma, jossa kokoonnutaan yhteen, vaihdetaan kuulumisia, puretaan palauteboxia ja vietetään tähtihetkiä unohtamatta leipää ja kalaa. Toimittajana on Anu Lehtipuu.

Israel-raportti
Toimittaja Heikki Kangas raportoi Lähi-idän teemoista. Yhteistyössä Lev Hatsafon/Pohjoisen Sydän ry:n kanssa.

Kutsu vapauteen
Millaiset asiat sitovat meitä? Mitä on todellinen vapaus? Kuinka pitää siitä kiinni?
Marja Salmisen toimittamassa sarjassa kuullaan vapauttavia tositarinoita ja vastauksia todelliseen vapauteen.

Kuuntelijan toivelista
Arkiaamupäivisin kuullaan kuuntelijoiden omia toiveita. Käy valitsemassa ja perustelemassa omat suosikkisi. Aina silloin tällöin ohjelma tehdään myös suorana lähetyksenä, jolloin kuuntelijat voivat soittaa studioon ja toivoa haluamaansa kappaletta.

Minä uskon
Tarinoita Jumalan johdatuksesta, toimittajina Maija Hurri ja Adele Salonen. Lähetä oma kertomuksesi tästä.

Raamattu
Vahvistu Jumalan sanan äärellä. Kuuntele Raamattua luettuna jae jakeelta.

Rukousasema
Esirukousohjelma, jossa rukoillaan kuuntelijoiden aiheiden puolesta sekä opetetaan rukouksesta. Lähetä kiitos- ja rukousaiheesi ohjelmaan.

Rukous Suomen puolesta
Ystävä, aina kannattaa rukoilla. Suorassa puolen tunnin ohjelmassa rukoillaan Suomen ja suomalaisille tärkeiden asioiden puolesta.

Sykettä Israelista
Uutisia Israelista ja tutustumista pyhän maan historiaan ja kulttuuriin. Toimittajana Heikki Kangas. Yhteistyössä Lev Hatsafon/Pohjoisen Sydän ry:n kanssa.

Toivekonsertti
Kuuntelijoiden toivomaa hengellistä musiikkia lauantaisin 1,5 tunnin ajan. Tästä voit lähettää toiveesi.

Tuomasmessu
Suora jumalanpalvelusradiointi Helsingin Mikael Agricolan kirkosta sunnuntaisin kello 18.

Uskon askeleita
Ohjelmaa toimittaa Mikko Matikainen. Hän avaa kristityn elämäntapaa Luukkaan evankeliumin 10 luvusta löytyvien periaatteiden avulla. Ohjelma tehdään yhteistyössä Kansan Raamattuseuran kanssa.

Viikon Tikka
Rakastettu asia- ja ajankohtaisohjelma evankeliumin valossa: Timo Tikan toimittamissa henkilöhaastatteluissa kokemukset uskosta ja elämästä kiteytyvät persoonallisiksi tarinoiksi.

Virsivartti
Virsien erikoisohjelma. Vanhoja ja uusia veisuulauluja esittelevän ohjelmasarjan toimittajana Seppo Suokunnas.

Yhdessä ylistämään
Ohjelma kutsuu yhdessä rukoilemaan, ylistämään  ja hiljentymään Jumalan eteen viikottain vaihtuvan suomenkielisen ylistysäänitteen pariin. Ohjelmaa toimittaa Petri Laine tiimeineen.

 

Aalloilla on Radio Dein ystävälehti

Liity Kristityt Yhdessä ry:n jäseneksi ja saat kotiisi Aalloilla-lehden neljä kertaa vuodessa. Lehdestä löydät mielenkiintoisia juttuja Radio Dein toiminnasta, ohjelmista sekä niiden tekijöistä. Voit tilata itsellesi ilmaisen näytenumeron ja pistää juttuvinkkiä toimitukselle.

Kiinnostaisiko sinua rukoilla ihmisten puolesta?

Rukouspuhelin on Kristityt Yhdessä ry:n ylläpitämä palvelupuhelin, joka tarjoaa soittajille mahdollisuuden jättää asiansa rukoiltavaksi tai saada rukousapua jo puhelimessa. Rukouspäivystäjinä toimivat vapaaehtoiset yksityishenkilöt, joiden taustana on kristillinen seurakunta tai järjestö. Jos koet olevasi palvelutehtävään sopiva henkilö, ota rohkeasti yhteyttä ja ilmoittaudu ensikoulutukseen.

Tapahtumia, jotka yhdistävät kristittyjä

Kristityt Yhdessä ry järjestää myös tapahtumia, joiden tavoitteena on tuoda ihmiset lähemmäksi Jeesusta ja yhdistää kristittyjä. Näihin kuuluu mm. Koko perheen vappu -tapahtuma ja Jeesus-marssi, joka kerää tuhansia ihmisiä Helsingin Senaatintorille vappupäivänä.