Nina Virtanen on monitoiminainen. Laulaminen ja musiikki ovat olleet hänelle elämäntapa. Hänellä on ammatillisesti pätevyydet kaupalliselle alalle ja terveydenhuoltopuolelle. Nykyisin Nina työskentelee Helsingin Kristillisellä koululla. Asiassa vaan on ollut yksi iso mutta – tai niitä on itseasiassa ollut hänen elämässään monta. Ne ovat ohjanneet hänet näin moniuraiselle tielle. Valinnat eivät aina ole olleet helppoja, ja usein ne ovat olleet pakon sanelamia. Nina sanoo miettineensä paljon sitä, miten voidaan puhua Jumalan rakkaudesta samalla kun elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, vastoinkäymiset uuvuttavat ja pelottavat. Nina Virtanen vieraili keväällä Herätys-juontaja Mikael Juntusen juontamassa Exitin Kautta aikojen -konsertissa kertomassa, miten musiikki on häntä auttanut kestämään koetuksia. Nyt tuohon aiheeseen ja dramaattisiin tapahtumiin palattiin uudelleen Herätys! -aamulähetyksessä. Kuuntele tallenne [Radio Dei 14.9.2021]:
Testamentti tutuksi -webinaari
Tervetuloa kuulemaan tietoa elämäsi tärkeiden asiakirjojen laatimisesta sekä testamenttilahjoittamisesta. Luennoimassa ja kysymyksiin vastaamassa on lakimies Tuula Rainto (kuvassa). Mukana myös Kristityt Yhdessä ry:n toiminnanjohtaja…
Lue lisääYrittäjyyden ilo ja tuska
Yrittäjyyden ilo ja tuska -sarja pureutuu yrittäjyyden onnistumisiin ja kipupisteisiin. Ohjelmaa luotsaa itsekin pitkän linjan yrittäjä ja kirjailija Tapani Sopanen, joka on kokenut…
Lue lisääTohtori Susanna Kokkonen ja holokaustin ihmiskohtalot
Ohjelmasarja, jossa holokaustin ansioitunut asiantuntija tohtori Susanna Kokkonen käsittelee holokaustin historiaa ja sen traagisia ihmiskohtaloita. Ohjelma kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 10.15 ja…
Lue lisää”Onko Suomesta tullut sotahullu?” kysyy keskiviikkona Radio Dein kevään Viikon debattien uusi juontaja Mari Turunen
– Kevään Viikon Debateissa tullaan kuulemaan hiljaisista signaaleista, eriarvoisuuden teemoista. Aihealueista, jotka ovat yleisestä keskustelusta katveessa, mutta ovat silti tärkeitä. Arvoista ja tietysti…
Lue lisääTeemu Laajasalo päivittää ajatuksensa kirkon ja kansakunnan tilasta
Kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä on supistunut. Syvintä sukellus on ollut pääkaupunkiseudulla. Keskiviikkoaamuna Teemu Laajasalo esittää arvionsa kirkon ja kansakunnan tilasta suorassa lähetyksessä Radio…
Lue lisääOsallistu Israel: historiasta ikuisuuteen -talvikeräykseen
Antisemitismi on lisääntynyt valtavasti maailmalla, myös Suomessa. Jotta sitä pystyttäisiin torjumaan, on tärkeää saada luotettavaa tietoa ja opetusta holokaustista sekä Israelin historiasta ja…
Lue lisääVielä kerran – Heikki Silvennoinen
Radio Dein lähetyksissä lukuisia kertoja vieraillut muusikko ja näyttelijä Heikki Silvennoinen poistui keskuudestamme harvinaisen sairauden päätettyä lahjakkaan tamperelaistaiteilijan maallisen vaelluksen. Radio Dei kunnioittaa…
Lue lisääRekry: toimittaja/tuottaja, nuorten miesten monimedia
Hakuaika: 5.2. – 28.2. Tule mukaan Radio Dein uuteen digitiimiin luomaan merkityksellistä mediasisältöä. Radio Dei etsii nyt joukkueeseensa vahvaa osaajaa toimittamaan ja tuottamaan…
Lue lisääTulossa helmikuussa 2025: Lähellä ihmistä, lähelle Jumalaa – toivon sanoja Petri Välimäeltä
Kouluttaja-pastori Petri Välimäen yhdessä toimittaja Marja Salmisen kanssa toteuttama ohjelmasarja perustuu kristilliseen sielunhoitoon ja tarjoaa käytännön tukea henkisiin haasteisiin, kuten masennukseen ja häpeään….
Lue lisääUskonnonvapauden toteutuminen huolettaa kyselytunnille saapuvaa piispaa
Piispa Jari Jolkkonen on esittänyt viimeaikaisissa ulostuloissaan huolensa positiivisen uskonnonvapauden toteutumisesta Suomessa. Viime viikolla hän nosti esiin, missä määrin uskonnonvapaus toteutuu vankiloissamme. ”Vankilassa…
Lue lisääPäivän sana
Jumala on meille pelastuksen Jumala. Herra, Herra pelastaa kuolemasta. Ps. 68:21Jokainen meistä kiirehtii kohti viimeistä rajaa. Aikaa ei voi pysäyttää vaikka haluaisi eikä kuolemaa kykene pakenemaan kuin aikansa. Vuodet vierivät kiihtyvään tahtiin – siltä iän karttuessa ainakin tuntuu. Kun kysyy…
Lue lisää