Radio Dein pitkäaikainen Lähi-idän erikoistoimittaja Heikki Kangas on kuollut. Kangas ehti raportoida Israelin ja sen lähialueiden tapahtumista mediaan yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

Toimittaja Heikki Kangas menehtyi äkillisen sairauskohtauksen seurauksena eilen tiistaina. Hän ehti asua perheensä kanssa Israelissa 1990-luvun alusta lähtien.

Heikki Kangas seurasi intensiivisesti paikan päällä juutalais- ja palestiinalaisalueiden tilannetta ja raportoi havainnoistaan viikoittain Radio Dein kuuntelijoille. Kankaan asiantuntemusta hyödynsivät vuosien mittaan lukuisat suomalaiset mediat, joille hän antoi haastatteluja ja joiden lähetyksissä hän erityisesti Suomessa käydessään esiintyi asiantuntijavieraana.

Heikki Kangas jakoi ajatuksiaan ja tietämystään useiden vuosien ajan myös Seurakuntalainen.fi:n blogistina verkkomedian aloitettua vuonna 2010 toimintansa.

Radio Dein taajuuksilla tulivat tutuiksi muun muassa Kankaan toimittavat Israel-raportti ja Sykettä Israelista -ohjelmat.

Heikki Kangas tunnettiin toimitustyönsä lisäksi huiman tietopankin omaavana ja hebrean kielen taitavana matkaoppaana. Asetuttuaan Israeliin hän ehti vuosien varrella palvella asiantuntijaoppaana satoja maahan suunnanneita ryhmämatkalaisia.

Heikki Kangas piti tiivistä yhteyttä Suomeen humanitäärisen avustusjärjestön Lev Hatsafonin [suom. Pohjoisen Sydän] asiamiehenä ja toimitti järjestön Polttopisteessä-lehteä.

Kangas seurasi pitkäjänteisesti Lähi-idän tilannetta, jonka hän sai toistuvasti nähdä muuttuvan tulenaraksi. Haastattelussa hän tiivisti työnsä lähtökohdan:

– Seuraan työssäni niin juutalaisten kuin palestiinalaisten ajattelua ja tekoja. Pyrin ymmärtämään molempia osapuolia, mutta se on eri asia kuin hyväksyä väkivaltaiset ratkaisut.

Heikki Kangas oli kuollessaan 64-vuotias.

Radio Dein toimitus ja koko henkilökunta muistavat Heikkiä suurella lämmöllä. Otamme sydämestämme osaa läheisten suruun. Hengitämme kanssanne jälleennäkemisen toivoa.

Teksti: Kai Kortelainen

Kuva: Heikki Kangas Israelissa kesällä 2010.