Radio Dei jatkaa yhteistyötä teatterikollektiivi Paraabelin kanssa. ”Kesäteatteria pintaa syvemmälle” -lähetyksissä sukelletaan ihmiselämän peruskysymyksiin lukudraaman ja syväluotaavan keskustelun kautta.

Kesäteatteria pintaa syvemmälle -sarjassa Paraabelin Iiris Autio ja Matti Halén käsittelevät tänä kesänä muun muassa uskoa ja pelkoa, kärsimysmässäilyä, rukousta sekä yhteyttä ja kohtaamista. Kantavana ideana on avata ajankohtaisia teemoja luovasti ja tarjota samaistuttavia tunteita ja kohtaloita.

Tekijöiden mukaan taidekokemukseen kuuluu parhaimmillaan mehevä jälkipuinti. Kesäteatteria-sarjassa teemoja lähestytään draaman ohella keskustelujen kautta. Paraabelin kanssa aiheiden äärellä ovat viikoittain vaihtuvat vieraat.

Paraabelin työsarkaan kuuluvat nykyteatteri sekä näyttämötaiteen opetus. Autio ja Halén ovat tuoneet taiteen tekemistä tutuksi myös Seurakuntalaisen blogissaan.

– Kesäteatterista tai teatterista ylipäätään saattaa tulla mieleen ensin kevyt tai viihteellinen olo, mutta usein taiteen tekemiseen liittyy myös sellainen prosessi, jonka aikana pohtii ja analysoi kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa. Haluamme hypätä tässä ohjelmassa siihen syvään päätyyn, Matti Halén kertoo.

– Paraabelin visio on tehdä taidetta meille tärkeistä asioista. Monesti se tarkoittaa teemalähtöistä tekemistä ja sitä ajatusta mukaillen ohjelman jaksot jakautuvat eri teemoihin, Iiris Autio sanoo.

Kesäteatteria pintaa syvemmälle -sarjaa kullaan Radio Deissä perjantaisin kello 9.03 ja uusintana kello 13.03 juhannusaatosta alkaen läpi kesän.

 

Jaksot ja vieraat kesäkaudella 2021:

1. Unelma seurakunnasta, Mika Falk
– Mitä seurakunta on ja voisi olla

2. Taiteilijuus, Viitasen Piia
– Kuka on taiteilija, taidekasvatus, taiteilijan tehtävä, musiikki ja toivo

3. Usko ja pelko, Eero Junkkaala
– Usko voimavarana pelon keskellä ja pelosta nouseva usko

4. Yhteiskunta, Atte-Veikko Kemppainen
Onko tulevaisuus dystopiaa vai utopiaa?

5. Kärsimysmässäily, Petri Vähäsarja
– Selviytymistarinat ovat aina voittajan tarinoita. Kärsimys tuottaa hyötyä, henkistä kasvua ja merkityksellisyyttä. Entä elämä kärsimyksen keskellä ja keskeneräiset tarinat?

6. Rukous, Jukka Leppilampi
– Rukouksen merkityksestä, rukouksessa eläminen.

7. Oma ääni, Enna Snellman
– Kasvatus, pedagogiikka, lahjakkuus, ihmisenä kasvaminen.

8. Sanataide, Anna-Mari Kaskinen
– Miksi sanoilla ja niiden asettelulla on väliä, miksi puhua runon keinoin, eikä vain ”suoraan”? Hengellinen sanataide.

9. Hyvinvointi, Asta Lehtimäki
– Yksilökeskeisyys, paranemisen prosessi, koska on tarpeeksi hyvä olla ja onko hyvinvointi Jumalasta vai ihmisestä kiinni?

10. Yhteys ja kohtaaminen, Nina Åström
– Kohtaamisen ja yhteyden merkitys, miten yhteys syntyy ja miten kohtaaminen on mahdollista eri kulttuurien ja elämäntilanteiden ylitse.