Koronapandemian vuoksi peruutetut Lähetysjuhlat toteutetaan sittenkin. Toukokuun lopussa Lahdessa pidettäväksi suunnitellut Lähetysjuhlat siirretään Radio Deihin.
Suomen Lähetysseura ja Lahden seurakunnat tuottavat Radio Deihin 22.-24.5. yhteensä kahdeksan tuntia lähetysjuhlaohjelmaa.
– Maaliskuussa teimme raskain mielin Lahden Lähetysjuhlien peruuttamispäätöksen. Lähetystyö on seurakunnan perustehtävä ja sen vuoksi juhlien poisjääminen tuntui väärältä. Jumala on kuitenkin luvannut meille tulevaisuuden ja toivon. Koronasta selviytyminenkin on Hänen vallassaan, samoin juhlien kohtalo. Tämä toivon ajatus innostaa meitä täällä Lahdessa tekemään Lähetysjuhlista totta. Toukokuussa perinne jatkuu radioaalloilla, sanoo Lahden seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Kari Eskelinen.
Vaikka ihmisiä kokoavan suurtapahtuman peruuttaminen on ollut harmillista ja työtä on mennyt hukkaan, Lähetysseurassa korvaavien Lähetysjuhlien järjestämisessä on nähty myös hyviä puolia. Radion kautta voidaan tavoittaa uusia yleisöjä Lähetysjuhlien aiheiden pariin ympäri Suomea ja maailmaa.
– Olen iloinen siitä, että voimme nyt radion välityksellä tarjota ihmisille hyviä sisältöjä ja tarinoita. Radion kautta voimme myös saada viimeisimmät kulumiset Lähetysseuran työstä eri puolilta maailmaa suoraan paikan päältä, kertoo Lähetysjuhlien tuottaja Mervi Ritokoski, jolla on myös monivuotinen kokemus radiotyöstä. Juhlaohjelmien yhtenä toimittajana on niin ikään kokenut radiotoimittaja Sari Lehtelä, joka on työskennellyt Lähetysseuran viestinnässä niin kotimaassa kuin Etiopiassa ja Lähi-idässä.
Missä taivas on? -teemalla on luvassa ohjelmaa Radio Deissä perjantaina 22.5. klo 18–20, lauantaina 23.5. klo 10–12 ja klo 17–20 sekä sunnuntaina 24.5. klo 9–10.
Ohjelmassa nostetaan esille samoja teemoja, joita oli suunniteltu myös Lahteen, kuten Namibian 150-vuotisjuhlavuotta ja keskustelua siitä, mitä on lähetystyö tänään niin kotimaassa kuin maailmalla. Luvassa on haastatteluja ja studiovieraita, mm. piispa Teemu Laajasalo, piispa Jari Jolkkonen sekä muusikot Sakari Löytty ja Miikka Kallio – sekä Päivi Mattilan kirjoittama tosipohjainen kuunnelma Amaliasta, joka seurasi sydämensä ääntä lähetystyöhön Ambomaalle. Yksityiskohtaisen ohjelman löydät täältä.