”Yhteiskunnan polarisoituminen on johtanut Suomessakin äänenpainojen kärjistymiseen. On herätty siihen, että ennakkoluulot johtavat vihapuheeseen ja pahimmillaan jopa väkivaltaan”, kertoo Shoulder to Shoulder -hankkeen projektikoordinaattori Stiven Naatus, joka työssään etsii yhteyttä ihmisten välille ja purkaa ennakkoluuloja.

Suomesta on lähtenyt viranomaisten virallisten arvioiden mukaan noin 70 henkilöä osallistumaan Syyrian ja Irakin konfliktiin.” Jos nuori lähtee esimerkiksi sota-alueelle, tämä on kriisin paikka perheessä. Näistä asioista voi olla vaikea puhua ulkopuolisille”, sanoo Reach Out -hankkeen projektikoordinaattori Habiba Ali.

Rauhanrakentajat ohjelmaa isännöi Anssi Almgren to 17.11. ja su 20.11. klo 16-17.

Osa 1:

Osa 2:

Osa 3: