Taustalla loistanut Mirkka vihdoin omilleen!

Viime vuosina moni on ihastellut eri genrerajojen yli luontevasti hyppineen Mirkan ääntä. Häntä on ihasteltu mm. Cheekin, Katri Helenan, Lauri Ylösen, Anna Erikssonin ja Samuli Edelmannin taustalaulajana. Tätä ennen Mirkka toimi solistina gospel-soul-funk-yhtyeessä DadsHello.

Vuodesta 2007 alkaen Edelmannin taustalaulajasta tämän tekstittäjäksi tullut Mirkka on tehnyt lauluja myös lauluyhtyeille Club For Five ja Rajaton sekä Katri Helenalle. Artistille Itselleen korvamerkittyjä kappaleita ehti vuosien saatossa pölyyntyä, mutta osa lauluista alkoi saada uusia muotoja soolodemokokeilujen myötä. Että muistaisit saman -omakustannelevyn julkaisu oli Mirkan mukaan “melkoinen puserrus”.

 

Mirkka päätyi julkaisemaan levynsä nuoruutensa idolin kiertueelle

Mirkka oli saanut levynsä valmiiksi, mutta mietti sopivaa saumaa levynsä julkaisun ajankohdaksi. Samaan aikaan Mirkan oman nuoruuden idoli Mikko Kuustonen oli kysynyt Mirkkaa Agrigolankatu 11 -levylle ja kiertueelle. Kävikin niin, että sen myötä he päätyivät julkaisemaan soololevynsä samana päivänä ja samalla kiertueella.

 

Mirkan tekemä teksti Samuli Edelmannin lauluun Aika

Lapsuuden usko oli kurkkua kuristavaa – pesäero voi tuoda tilalle vapaan uskon

Mirkka teki DadsHello-yhtyeelle tunnustuksellisia lauluja, joita lukemalla ei tarvinnut arvailla, millä asialla Mirkka oli. Yhtyeen hajottua Mirkka halusi antaa taukoa ja tilaa hengellisille kysymyksille.

Omassa lapsuudessa hengelliset piirit tuovat tänä päivänä mieleen häpeän, tarkat raamit ja synnin. Ei tainnut olla sattumaa, että juuri tuossa saumassa täysin toisenlaisista kuvioista tulikin Samuli Edelmann ja pyysi laulajaa Virsi-levyilleen mukaan. Virsien kautta Mirkka pakottautui pohtimaan, millainen ääni kuuluu lopulta Jumalan äänenä.

Lue myös: Kuustonen: ”Maailma olisi kieroutunut, jos kaikki kuuntelisivat vain Radio Deitä”

Julkaisun kuva: Jyri-Pekka Puolakangas, grafiikka: Tommi Levy