”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.” Joh. 15:16–17
Jeesuksen osoittama rakkaus on ihmiselle vierasta. Vapahtaja ei etsi meistä uskoa, vaan lahjoittaa sen. Hän ei odota meidän ratkaisuamme, vaan kuolee puolestamme silloin, kun emme ole edes osanneet kysyä hänen apuaan. Hän ei vaadi meitä kiipeämään uskonnollisia tikapuita taivaaseen noutamaan armoa maan päälle, vaan hän tulee taivaasta alas ja nöyrtyy seimelle, ristille, kastemaljaan ja ehtoollispöytään. Hän ei vaadi hengellisesti kuollutta heräämään henkiin, vaan laskee hänen sydämeensä uskon lahjan. Hän ei etsi meistä hurskautta, vaan varoittaa uskonnollisesta näyttelemisestä, sillä se on pakanoiden puuhaa. Ihmeellisintä on se, että Jeesus valitsi minut, synteihini kuolleen, lapsekseen. Minä en valinnut häntä, vaan hän minut. Ei minun ominaisuuksieni tai tekojeni tähden, vaan omasta päätöksestään. Armosta, lahjaksi. Enkö siis rakastaisi Auttajaani ja muitakin?
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
